Projektityö

Tästä se lähtee! :)

Kyllä aika on menny nopiaan, se ois projektityön aika. Pitkältä tuntuneen etsinnän jälkeen osui kohdalleni vuoden -89 Chevrolet Vanin etupenkit.

Asiakkaan kanssa keskuteltiin alustavasti vain uusista päällisistä, mutta ajatus muuttui matkalla: vanhoja kiinteiden istuintyynyjen muokkaus vaihdettiin kokonaan uusiin pehmusteisiin. Ja ettei homma olisi ollut liian yksinkertainen, päätettiin tehdä pehmusteista kiinteitä, eli kiinnittää ne suoraan runkoon. Siinähän sitä sitten olin… 

Olin tehnyt alustavat tunti- ja menekkisuunnitelmat, mutta asiakkaan toivomuksesta koko homma meni uusiksi. Eli alkuun voin sanoa, ettei aikataulutus tule pitämään tietyissä työvaiheissa paikkaansa…

 Ei muuta kun härkää sarvista ja haasteen kimppuun. Aluksi irrotin päälliset irti ja tutustuin mitä sisältä löytyi. Hyvin niukasti oli sisälle laitettu vaahtomuovia, eli varsinainen pehmustaminen oli tehty päällikankaaseen kiinnitettyjen tyynyjen muodossa. Runko itsessään näytti ehjältä, joten metallitöitä ei tarvinnut tehdä.  

Siitä pääsinkin suoraan pehmusteiden suunnitteluun. Haastavaa alkaa koota pehmusteita, kun ainoa ohje/toive asiakkaalta oli, että penkin sivuille voisi tulla enemmän pehmustetta tukea antamaan. Onneksi opettaja oli apuna suunnitteluvaiheessa ja sain paljon hyviä vinkkejä, joiden pohjalta valinnat ja mietinnät helpottuivat.

Selkään rakennettiin täysin uudet pehmusteet ja sekös tuotti minulle hankaluuksia. Oikean vaahtomuovin etsiminen, millaisia paloja käytän, miten saan säilytettyä muodon? Kuinka paljon vaahtomuovia tulisi laittaa, jotta selkä olisi tukeva ja pehmeä’ samaan aikaan, unohtamatta asiakkaan toivetta sivulta tulevasta tuesta? Näiden kysymysten kanssa sain viettää aika paljon aikaa, ennen kuin opettajalta saatujen neuvojen pohjalta uskalsin taas jatkaa eteenpäin.

Otti se kuitenkin oman aikansa, ennen kuin tarvittavat pehmusteet oli löytänyt ja mitattu oikeaan
kokoon.

Sen jälkeen olikin aika aloittaa palojen muotoilu. Kaikkia reunojakaan kun ei voinut jättää suoriksi, koska kankaan päällä tullessa saattaisivat vaahtomuovin reunat kajastaa silti kankaan alta ja se ei olisi enään hyvä juttu. Mietimme opettajan kanssa minne mahdolliset vedot tulisivat ja miten ne tuli ottaa vaahtomuoveja työstäessä huomioon.

Kauanhan siinä kesti, ennen kuin sain ideasta kiinni, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan ;). Siitä olen iloinen, että pääsin pitkästä aikaa tekemisiin vaahtomuovisahan kanssa! Aimo annoksen sainkin taas sen kanssa tehtailla, sillä paloja tosiaan oli aika paljon. Sen jälkeen oli vielä vuorossa vaahtomuovin reunojen ohentaminen, ja täytyy myöntää, että mitä pehmeämpää vaahtomuovi oli, sitä hankalampaa oli ohentaminen.

Kun vaahtomuovit oli leikattu ja muotoiltu, oli aika aloittaa palapelin kasaaminen. Liimaruisku käteen ja ei muuta kun menoksi. Opettajan ohje oli, etten liimaisi vetojen kohdilta vaahtomuoveja kiinni toisiinsa, vaan jättäisin reunat irti. Tällöin myöhemmässä vaiheessa apuna käytettävä syväheftaustanko pääsisi paremmin ’omalle paikalleen’. Ja tällöin ei tarvitsisi silpoa alkuperäistä vaahtomuovia. 

Vanhoja pehmusteita käytettiin apuna sen verran, että saatiin tuolin istumakorkeus ja leveys samoihin mittoihin kuin alkuperäisissä istuimissa oli. Tarkoituksena siis ei ole muuttaa radikaalisti istuinkorkeutta.

Oman aikansa se otti, mutta vihdoin sain palapelin liimattua kokoon. Istuimen osat liimasin kiinni alkuperäiseen istuinmuoviin, mutta etuselän liimasin vaan ’kasaan’, koska sitä ei vielä voi liimata kiinni runkoon. Tarvittavia työvaiheita pitää vielä suorittaa ennen kun etuselän voi liimata kiinni runkoon.

Aloitin siis kaavoittamaan. Asia on ollut aina tuottanut ongelmia, mutta uskon, että opettajan avulla onnistun siinäkin. Lakanakangasta kehiin ja kynä savuamaan, koska tässä tilanteessa, kun tuoli on rakennettu kokonaan uudestaan, ei vanhoilla päällisillä tee juurikaan mitään.

Asiakas hankki itse kankaat ja toimitti ne minulle. Haastetta saatiin lisää kerta heitolla: kyseessä ei ollut yksi yhtenäinen kangas vaan eri mittaisia kaitaleita. Kaavojen piirtämisestä voi tulla hauskaa. Kaavoittamisessa joutuu ottamaan huomioon sen seikan, ettei kovin isoja paloja ole käytössä, eli saatan joutua luomaan lisäsaumoja. Siksi ajattelin tehdä lakana kangaskaavoista pahvikaavat, jolloin kaavojen asettelu kankaalle olisi huomattavasti helpompaa!

Sain pahvikaavat leikattua ja vuorossa paljon epäilystä herättävä kankaan leikkaus. Helpommin sanottu kuin tehty. Kun olin aikani asetellut pahvikaavoja kangassuikaleiden päälle, alkoi epätoivo iskeä. Tilanne näytti osittain siltä, ettei kangas tulisi riittämään, kaiken huipuksi oli yksi suikale kokonaisuus eri sävyinen kuin loput suikaleet. Päädyin käyttämään tummempia suikaleita istuimen keskelle ja lopuista leikkaisin penkkien loput osat. Kangassuikaleiden kapeuden vuoksi jouduin suunnittelemaan ylimääräisen sauman penkkien selkiin, jotta yli päätään saatiin takaselät toteutettua.

Hermoja raastavan kankaan leikkuun jälkeen olikin vuorossa sitten ompelu. Alkujaan kun tunnustelin kankaan nukkaa, en mieltänyt sitä kovin vahva nukkaiseksi, mutta oho olinpa väärässä! Ompelu merkkien kanssa sai olla tarkkana, ettei toinen puoli kankaasta ollut päässyt syöttymään, sillä nukka olikin kuitenkin sen verran vahva, ettei ’tuosta noin vaan’ –ompelu onnistunutkaan. Onneksi kaavoitus vaiheessa lisäsin tarpeeksi ompelu merkkejä, jolloin istuinten ja selkien ompelut sujuivat ilman isompia ongelmia. Ompelin syväheftaus tangot kiinni saumanvaroihin, joilla saadaan haluttu pehmusteiden muoto säilytettyä.

Isojen osien jälkeen oli aika siirtyä ompelemaan pieniä osia eli käsinojia. Kaavoituksesta huolimatta olivatpahan hankalia!! Kaavojen ompelu merkit kyllä täsmäsivät, mutta ommellessa sai kappaa syöttää ihan älyttömästi!!

Tarkistusmittaustenkin jälkeen kaavojen ompelumerkit olivat oikeassa paikassa, sekä ommeltava matka kummassakin kappaleessa oli sama. En tiedä oli kangas itsessään osa syy (todennäköisesti), mutta hankalaa oli! Piiitkän pinnan ansiosta sain kuitenkin käsinojat ommeltua ilman pahempia ryppyjä!!

Sitten olisi enää vuorossa päällisten kiinnittäminen. Ensin merkkasin heftaustankoihin langan paikat ja sitten kaksikärkineulalla pujotin langat paikoilleen. Olin tehnyt viillot selän vaahtomuoviin, jonne heftaustangot ujutettaisiin, etteivät ne painaisi istuessa selkään.

Lankojen pujottaminen istuimen läpi onnistui ilman suurempia ongelmia, mutta selkä olikin eri juttu. Selän poikki kulkevat rautatangot hankaloittivat lankojen pujottamista. Kaksikärkineulaa sai kääntää ja vääntää, jotta sain langat läpi. 

Kovan ähisemisen ja haavojen jälkeen kuitenkin sain langat läpi. Kiristin alustavasti narut ja katsoin kuinka päällinen sopi selkään. Siinä se takapakki sitten iski!! Lakanakangas kaavat istuivat täydellisesti, mutta varsinainen kangas ei istunutkaan!
Poiketen lakanakankaista, varsinainen kangas ei venynyt mihinkään suuntaan! Jolloin kangas ei antanut yhtään periksi mistään ja se aiheutti sen, ettei päällinen istunut selän yläreunasta. Päällinen jäi ikään kuin pussiksi.

No, ei auttanut muuta kun purkaa takaselkä irti ja tutkia mikä oli vikana. Takaselkä oli liian ’kaareva’ yläreunasta ja se piti suoristaa. Etuselän kulmat vaativat rypytystä, jotta se istuisi paremmin kulmiin. Suuresta vitutuksesta huolimatta viat oli pakko korjata. Suoristin siis takaselän yläreunan ja rypytin kuminauhan avulla kulmat. Kulmien kanssa pulaaminen vei aikaa, mutta vihdoin sain ne korjattua. 

Palat ompelin takaisin yhteen ja sovitin: ne sopi!! Yattaaaaa!!!! Jouduin tietenkin tekemään samat korjaukset toiseenkin selkään, mutta kun tiesi miten pitää asiat tehdä, ei se tuottanut ongelmia.

Kiinnitin päälliset uudestaan paikoilleen, kiristin heftaustankojen narut haluamaani kireyteen ja avót! Sain päälliset kiinni ja sitten olikin aika alkaa kiristelemään päällisiä oikeeseen  kireyteen. Pieni ongelma ilmeni kiinnikkeiden kanssa: niitä oli minun mielestä liian vähän. Jouduin sitten loppupeleissä hommaamaan itse kiinnikkeet, jotta sain kankaan kiinnitettyä kunnolla. Kiinnikkeet eivät olleet samanlaisia kuin alkuperäiset, mutta ajoivat asiansa.

Loppuyhteenvetona: Olen tyytyväinen lopputulokseeni, vaikka tekemisessä menikin liian kauan. Siis jos leipää ajatellaan. Opin myös sen, etten enään KOSKAAN anna asiakkaan hankkia itse omia kankaita!

Tämä kokemus opetti sen liiankin hyvin: asiakkaan hankkima kangas ei sopinut olleenkaan ajoneuvoverhoiluun, juurikin sen takia, ettei kangas venynyt mihinkään suuntaan. Samoin, jos katsastusmies pyytää paloturvallisuusluokitustodistusta, ei sitä minulla ole sitä antaa, koska en ole hankkinut kangasta. Työ oli muuten kyllä mukava ja haastava, tykkäsin tosi paljon! Opin uutta ja hyvillä mielin haluan oppia lisää!

Kiitos!